Rotat ja runous

Siitä on jo tovi kun näin ohjelman, jossa rottaa ohjattiin tietokoneella. Rotalla oli häkkyrä päässään ja läppäristä lähetettiin viesti rotan aivoihin, sähköisesti ärsytettiin oikeanpuolisten viiksien aluetta ja saatiin rotta kääntymään vasemmalle. Sitten ärsytettiin vasemmanpuolisten viiksien aluetta ja rotta kääntyi oikealle. Kun rotta toimi oikein, se sai ärsytystä mielihyväkeskukseen ja oppi nopeasti tekemään uusia asioita. Meitä todella voidaan ohjata tietokoneella, eikä siihen tekniikkaan ole pitkä matka.

Rottaohjelmaa katsellessa alkoi tuntua, että kieli, runous, kaikki taide, on aivan keskeinen pelastumisen keino. Taiteen tekeminen ja vastaanottaminen, kaunokirjallisuuden lukeminen, musiikin kuuntelu ja soittaminen, luovat aivoihin reittejä ja yhteyksiä, joihin läppärinhaltija ei heti pääse pureutumaan. Lapsille kasvaa uusia hermosäikeitä, joiden avulla he – ehkä – säilyttävät sisäisen vapautensa.

Kirjailija tietenkin pyrkii terapoimaan itseään tutkimuksilla, joissa kirjallisuuden voima osoitetaan todeksi. Juuri kun oma taivaani oli harmaa ja painava, tupsahti ruudulle tällainen tutkimus. Siinä kerrottiin, että kirjallisuus oikeasti muuttaa mielen käytäviä, luo uusia ajatuksia ja muotoja sekä asioiden välisiä yhteyksiä. Kyllähän minä sen tiesin, mutta tuntui hyvältä, kun aivotutkija sen sanoi. Hän puhui “syvistä kokemuksista” ja suositteli klassikkoja.

Keuruulaiset runouden ystävät voivat olla tyytyväisiä siitä, että erityisesti runojen lukeminen on aivoille hyväksi. Runous aktivoi oikeata aivopuoliskoa, joka käsittelee ihmisen elämäkerrallisia muistoja. Se auttaa lukijaa arvioimaan uudelleen elämäänsä ja kokemuksiaan. Brittitutkijoiden mukaan runous sytyttää aivot huomattavasti paremmin kuin tavanomainen kirjallisuus. He kannustavat vakavien henkilökohtaisten ongelmien kanssa kamppailevia tarttumaan kunnon runouteen. Se on hyvää terapiaa, parempaa kuin itsehoitokirjallisuus, joka vain vahvistaa ennalta arvattavia mielipiteitä ja tavanomaisia mielikuvia itsestä.

Ihmisenä olemisessa salaisuus, ihmetys, tauot ja aukot ovat tärkeitä.

Niiden avulla voi pitää reittejä auki ja niiden kautta pääsee uutta esiin. Ja ennen muuta niiden kautta voi livahtaa pakoon, kun joku johtaja pyrkii ottamaan aivot ohjattavakseen.

http://www.suurkeuruu.fi/Blogit/1194886400189/artikkeli/rotat+ja+runous.html